Järki ja tunteet.

Ihastunut ihminen näkee kaiken kuin vaaleanpunaisten linssien läpi ja on kuin lentoon lähtisi. Hän puhuu taukoamatta ihastuksensa kohteesta ja pettyy, jos ihastuksesta ei kuulu päivään, saatika pariin tuntiin mitään. Hän unohtaa kaiken muun, keskittyessään ihastukseensa ja keskittäessään kaiken energiansa häneen. Jos suhteessa sattuisi menemään huonosti, hän ajattelee että "kyllä tämä tästä kun me RAKASTETAAN toisiamme!" ja painaa asian villaisella, vaikka järjellä ajateltuna kaikki ei todellakaan olisikaan hyvin.

Miksi me ihmiset olemme niin tunteiden orjia? Miksei meissä voisi olla sellainen nappi, joka saisi ajattelemaan järjellä ja rationaalisesti asioita. Emme nimittäin tunteiden kuohun lomassa näe selvästi, mikä meille itsellemme on hyväksi. Sorrumme helposti maalailemaan pilvilinnoja vaikkei niitä oikeasti ole mailla halmeilla.

Olen itse elänyt suhteessa, jossa luulin olevani onnellinen. Tunsin vahvasti tätä ihmistä kohtaan ja sokeasti katsoin kaiken huonon läpi sormien. Toki suhteessa oli paljon hyvää, sitä en kiellä. Huonoja asioita oli vain siihen nähden paljon enemmän. Silloinkaan en pysähtynyt ajattelemaan mikä minulle olisi hyväksi, vaan menin tunteideni vallassa syvemmälle lokaan. Ja nyt kun aikaa on kulunut ja olen jo päässyt jaloilleni, voin jälkeenpäin todeta että olinpa tyhmä kun en lähtenyt marssimaan jo aikoja sitten. Sen kuitenkin tiedän, että opin tuostakin paljon ja en kadu yhtään mitään.

Toki liiallinen järjen käyttö tunneasioissa ei ole hyväksi. Jos aina tekee mitä järki sanoo, jää paitsi kaikesta romantiikasta ja tunteiden palosta. Elämä olisi todella tylsää vain järjen ääntä kuunnellen.

Täytyy siis vain löytää se kultainen keskitie, jolla tunne ja järki voivat kulkea käsikädessä auringonlaskuun valkoisella ratsulla ratsastaen... Lainanmaksua muistellen.

Kauko-mikä? Netti-mikä?

Voiko sitä kutsua ihastumiseksi, saatika sitten rakkaudeksi jos ihminen tutustuu netin kautta toiseen ihmiseen ja tunteet leimahtaa ja kipinöitä sinkoilee? Tämä on varmasti aika absurdi ajatus monelle, mutta uskomatonta tai ei, niin tapahtuu.

Itsekin voin kertoa kokeneeni vastaavanlaisen tapauksen.. Se vaan on niin erikoista, että vaikkei olisi toista tavannut irl koskaan, niin silti kemiat menee yksiin. Se on sitten eri asia onko kemiat samat kun kohdataan kasvotusten.

Mutta voiko suhde toimia jos välissä on esim. 400km? Voiko suhdetta pitää yllä jos näkee toista vain maksimissaan kerran kuussa. Se on melko mahdoton tehtävä, mutten lähde siihen sen enempää spekuloimaan, koska kaikki on kuitenkin suhteellista. Kuitenkin on totta että suhde tarvitsee ylläpitämistä puolin ja toisin. Se voi olla mahdotonta jos välissä on noin paljon kilometrejä.

Kaukorakkaus ei kuitenkaan sovi kaikille. Sehän nyt on selvää. Jotkut kaipaa läheisyyttä melkein päivittäin tunteakseen että kaikki on hyvin ja että omat tunteet pysyy hengissä. Voi tulla houkutus hakea läheisyyttä muualta jos oma rakas on kaukana ja saavuttamattomissa. Ja siitä nyt ei ole etua kenellekään.

Kaikelle on kuitenkin tarkoituksensa ja aikansa ja paikkansa. Kukaan ei voi hallita sitä kehen ihastuu ja milloin ja miten. Olipa se sitten naapurin poika tai bittiavaruudessa seikkaileva yksinäinen poikanen. Mut se on selvää, että jos riskiä ei ota, ei ikinä tapahdukaan mitään. Eli otetaan se riski että sydän särkyy vaikka senkin uhalla, että sattuisi kohdalle se ihanuus mitä on odottanut koko elämänsä ajan.

Dällast dänään

Kauneus.

Mikä on kaunista? Miten sen voi määritellä. Vähän aikaa sitten kuuli Sedu Koskisen baari-ideasta, että yökerhoon pääsisi sisälle vain "kauniit ihmiset". Onko heillä joku kirjanen missä on määritelty kaunis ihminen?? Pitääkö heidän luottaa portsarin mielipiteeseen vai valvooko itse Sedu ovella ettei vahingossakaan päästetä "rumia ihmisiä" sisään. En voi ymmärtää.

Sitähän sanotaan että "kauneus on katsojan silmissä". Jokainen itse voi henkilökohtaisesti määritellä mikä on heidän mielestään kaunista. Joillekin se on sitä, että osaa pukeutua hyvin, kun taas toiselle se voi tarkoittaa laihuutta yms. Mutta suotakoon se heille. Mielipide siis.

Olisihan se kamalaa jos me ihmiset oltaisiin tehty samasta muotista. Ei mitään eroja ulkonäössä. Siinähän menisi kaikki mielenkiinto ja elämä olisi todella tylsää. Ja ah se valinnan vaikeus. Miten siinä sitten löytäisi sopivan kumppanin elämäänsä, saatika muutakaan. Ihmiset voisivat ihan rauhassa olla sokeita, kun ei tarvitsisi silmiä erottamaan ulkonäköeroja.

Itse en tässä rupea määrittelemään kauneutta, koska siihen menisi koko blogisivu ja en ehtis muuta tänään tekemäänkään. Ja koska niinhän se on että meistä on moneen junaan ja monia jää vielä asemallekin.. Niin. Ja eläinvaunuunkin.

Lisään tähän ihanan kappaleen Katri Ylanderilta. Yksi tämän hetken suosikeista tämäkin.. Vaikken Katria kovinkaan paljon kuuntele. Jotkut biisit vaan koskettaa :)

Parisuhde vai pari suhdetta?

Oon tässä miettinyt, muiden ongelmia kuunnellessani ja omia ratkoessani, että miten päin ihmisen olisi hyvä olla: yksin vai yhdessä? Molemmissa kun tuntuu huonoja puolia löytyvän.

Parisuhteessa olevat elävät tasaista elämää kumppaninsa kanssa ja heillä on aina joku kehen turvata. Tai niinhän sitä voisi kuvitella. Sehän on nimittäin päivänselvää että kun kaksi ihmistä on tiiviisti yhdessä, olipa sitten kyse ystävistä tai rakastavaisista, riitoja ja yhteenottoja tulee väistämättä. Ja sehän on tervettä. Siihen asti siis, kunnes ei enää osata selvittää riitoja inhimillisyyden rajoissa. Ja siihen asti, kunnes toinen on kylmä kuin kapakala. Siinä taas nähdään se, onko suhde tarkoitettu vai ei ja että onko toinen puolisko Se Oikea.
Yksin elävät ovat vapaita parisuhteiden ongelmista ja elävät sitoutumattomina ja vapaina itsenäisesti. Tai niinhän sitä voisi kuvitella. Ei se yksin eläminen niin herkkua ole jos sitä jatkuu kovinkin pitkään. Yksinäisyys ei tee hyvää kenellekään. Saattaa tulla tunne, että on todella yksin ja turhautuminen kun ikä alkaa painaa. Alkaa kiireessä jopa etsiä sitä jotain ja äkkiä! Siinäpä sitten voi käydä niin että hätäisesti sammakoita pussaillessaan, unohtaa odottaa sen prinssin putkahtamista esiin, vaan tyytyy sammakkoon. Rupiseen sellaiseen.

Molemmissa on siis hyvät ja huonot puolensa. Onneksi olen kokenut molemmat, niin sinkku- kuin parisuhde -tilan. Ja molemmat puolet, niin hyvät kuin huonot, molemmista.
Kai se on niin että sen tietää kyllä sisimmässään kun on todella hyvä olla, olipa sitten yksin tai yhdessä. Se tunne pitää vain havaita ajoissa.
Mut ihminen ei opikaan kuin kantapään kautta, yleensä. Ei osaa nähdä varoituskolmiota vaikka se olisi nokkansa edessä.

Kokemuksen syvällä rintaäänellä..

Ei mitään järkeä.

Pakko oli laittaa tää tänne. Joku aika sitten viihdytettiin itseämme krapulassa tällä kappaleella. Älkää kysykö.

Illan jatkoja!

Ystäväni kanssa tässä istutaan iltaa ja parannetaan maailmaa oluen voimin, vaikka saikulla olenkin. Ollaan keskusteltu tänään masennuksesta ja tunteiden myllerryksestä noin yleensä. On se vaan kummaa miten kevät saa tunteet ja tuntemukset kuohumaan ihan eri tavalla kuin yleensä. Onko se vain meillä naisilla, sitä en tiedä (?). Tuskinpa.

Löysin myös netistä hauskan "yhdistyksen" M.O.P - Miehet on perseestä. Lisäilen sen linkin tuohon sivuun jos vaikka jotakuta kiinnostaa :D

Ajattelinpa nyt ihan piruuttani lisätä tähän loppuun yhden biisin, joka on tämän hetken suosikkejani. Tämä biisi onkin blogini nimenkin takana (no shit sherlock).

Valistusta valituksesta

"Mun tukka on tosi huono", "Voi ku olis enemmän rahaa!", "Olispa mulla isommat rinnat"...
Näitä lauseita ja monenmoisia muitakin kuulee joka päivä varsinkin naisten suusta. Milloinkaan ei ole asiat hyvin. Aina löytyy valittamisen aihetta ja jos ei löydy, niin sitä keksitään. Tehdään kärpäsistä härkäsiä.

Lukeudun itsekin tosin näihin naisiin jotka sortuvat aika ajoin valittamaan milloin mistäkin. Aina olis rahalle enemmän käyttöä ja aina vois laihduttaa muutaman kilon. Kaikkihan sitä haluais jotain enemmän. Kai se on meidän ihmisten luonto. Mut siitäkin vois vähän karsia jotain pois, ettei ihan valittaisi tyhjästä alvariinsa.

Brittiläisessä kulttuurissa jos joku kysyy "How are you doing?", siihen vastataan kohteliaasti "Fine thanks" ja samaan kysytään toisen kuulumisia. Meillä Suomessa jos joku erehtyy kysymään kuulumisia vastaus kuuluu jotakuinkin näin "No ihan hyvää. Mitä nyt lonkka vaivaa ja...", eli aloitetaan valittaminen jo heti alkuunsa. Ollaan me suomalaiset sitten ihania. Voi sitä kulttuurishokkia, kun joku erimaalainen erehtyy kysymään suomalaisen vointia. :D

Nyt täytyy kyllä myöntää että rahapussillani on kuin onkin anoreksia. Silti sain tuhlattua olemattomia rahojani tänään kirppiksellä. Mukaani tarttui nahkatakki+paita+mekko+hienot tossut<3 Mutta tänään saa valitus jäädä kun nautin rahattomuuden autuudesta, kun ei tarvitse miettiä mihin ihmeeseen sitä rahansa laittaisi. Sekin voi nimittäin olla ongelma joillekin (lahjoituksia otetaan vastaan jos tällainen ongelma yllättää!).

Miehet on perseestä

Miksi sitten aina haluamme heitä? Miksi ihmeessä kauniit, aikuiset naiset roikkuvat joidenkin epäkypsien, keskenkasvuisten, junttien, tunnevammaisten tai muuten vaan yksinkertaisesti vaikeiden miesten perässä.

Siksi koska yksinkertaisesti se vaan menee niin.

Me naiset emme ole sen helpompia, pakko myöntää. Mutta kai nyt joka hemmetin ihminen osaa tuoda tunteensa julki?? Olen valitettavasti huomannut sen olevan miehille paljon vaikeampaa (tai sitten haalin ympärilleni juuuuri näitä ihastuttavien ominaisuuksien kokonaisuuksia).
Aina kuulee miesten suusta sanat "En tiedä mitä haluan elämältäni" tai että "Sussa ei ole mitään vikaa mut.." MITÄ MUTTA?? Missä vaiheessa tilanne kääntyi niin, että on tarve selitellä joko elämäntilannettaan tai sitä miksi juuri tämä kyseinen nainen ei nyt ole sitä mitä etsii.

Sitten on vielä ne miehet, jotka eivät puhu mitään. He vaan "hengailevat messissä" ja saavat luulemaan liikoja. Välillä tuntuu että kaikki on hyvin ja ah miten ihanaa onkaan ja romantiikkaa piisaa. Mut auta armias. Muutama päivä, tai jopa tunti, niin tilanne onkin aivan toinen. Mies ei vastaa puhelimeen eikä halua tavata, vaikka hänellä ei sattuisikaan olemaan muuta tekemistä. Nämä miehet yleensä on niitä, jotka vaihtavat naista kuin sukkia, eivätkä osaa olla yksin hetkeäkään. Seurustelevat tavan vuoksi. Näitä miehiä yritän henkilökohtaisesti välttää, seurusteltuani tällaisen kanssa 8kk joskus aikoinani. Kutsunkin näitä miehiä säälittäviksi sarjadeittailijoiksi. Blaah!

Mutta joo, nyt onkin sitten sellainen tilanne itsellä, ettei ole huolta miehistä. Paitsi ehkä niiden puutteesta. Ainahan tottakai "virityksiä" löytyy, mutta ei mitään potentiaalista ainakaan vielä ole näköpiirissä. Eikä tarvitsekaan. Kunhan silloin tällöin saa "läheisyydenkaipuun" tyydytettyä niin se on pääasia. :D

Woody Allen sanoi joskus "Rakkaus menee syvälle, seksiin tarvitaan vain muutama sentti."