Kevättä rinnassa

Olipas kiva viikonloppu, pakko sanoa. Hieman liian kostea, mutta kaverin synttärit on hyvä tekosyy :)
Ja kevättä odottaa kaikki innolla. Itsekin käyttänyt muutaman päivän kesäkenkiä vaikka lunta vielä siellä täällä onkin. Mut on se vaan ihanaa ku tulee kevät ja kesä. Lämmintä ja aurinkoista ja yöt on valoisat.. ah.

Juuri toissapäivänä puhuin äidin kanssa miehistä ja mitä sählinkiä onkin ollut mulla ja muutamalla kaverillakin. Äiti sanoi että "mitä tuota kesää vasten miestä hommaamaan ku on kesä ja kärpäset ni kiva vapaana liihottaa" :D kyllä äiti on aika ihana. Ja oikeassahan se on. Viime kesän kyyhötin silloisen kullan kainalossa ja vähäiset muistot jäi kesästä. Jotenkin aina on ollut enemmän muisteltavaa ja tekemistäkin kun on vaan vapaana liihottanut kavereiden kanssa mitä erikoisemmissa paikoissa! Katsotaan nyt mitä kesä tuo tullessaan.

Enkä nyt suunnittele pysyväni sinkkuna ihan pakon voimalla. En tod. Tulkoon mitä tuleman pitää, pidän silmäni auki ja etenkin näin kevään alla, kevättä pursuavan rintani ja sydämeni avoinna uusille tuulille!

Järki ja tunteet.

Ihastunut ihminen näkee kaiken kuin vaaleanpunaisten linssien läpi ja on kuin lentoon lähtisi. Hän puhuu taukoamatta ihastuksensa kohteesta ja pettyy, jos ihastuksesta ei kuulu päivään, saatika pariin tuntiin mitään. Hän unohtaa kaiken muun, keskittyessään ihastukseensa ja keskittäessään kaiken energiansa häneen. Jos suhteessa sattuisi menemään huonosti, hän ajattelee että "kyllä tämä tästä kun me RAKASTETAAN toisiamme!" ja painaa asian villaisella, vaikka järjellä ajateltuna kaikki ei todellakaan olisikaan hyvin.

Miksi me ihmiset olemme niin tunteiden orjia? Miksei meissä voisi olla sellainen nappi, joka saisi ajattelemaan järjellä ja rationaalisesti asioita. Emme nimittäin tunteiden kuohun lomassa näe selvästi, mikä meille itsellemme on hyväksi. Sorrumme helposti maalailemaan pilvilinnoja vaikkei niitä oikeasti ole mailla halmeilla.

Olen itse elänyt suhteessa, jossa luulin olevani onnellinen. Tunsin vahvasti tätä ihmistä kohtaan ja sokeasti katsoin kaiken huonon läpi sormien. Toki suhteessa oli paljon hyvää, sitä en kiellä. Huonoja asioita oli vain siihen nähden paljon enemmän. Silloinkaan en pysähtynyt ajattelemaan mikä minulle olisi hyväksi, vaan menin tunteideni vallassa syvemmälle lokaan. Ja nyt kun aikaa on kulunut ja olen jo päässyt jaloilleni, voin jälkeenpäin todeta että olinpa tyhmä kun en lähtenyt marssimaan jo aikoja sitten. Sen kuitenkin tiedän, että opin tuostakin paljon ja en kadu yhtään mitään.

Toki liiallinen järjen käyttö tunneasioissa ei ole hyväksi. Jos aina tekee mitä järki sanoo, jää paitsi kaikesta romantiikasta ja tunteiden palosta. Elämä olisi todella tylsää vain järjen ääntä kuunnellen.

Täytyy siis vain löytää se kultainen keskitie, jolla tunne ja järki voivat kulkea käsikädessä auringonlaskuun valkoisella ratsulla ratsastaen... Lainanmaksua muistellen.

Kauko-mikä? Netti-mikä?

Voiko sitä kutsua ihastumiseksi, saatika sitten rakkaudeksi jos ihminen tutustuu netin kautta toiseen ihmiseen ja tunteet leimahtaa ja kipinöitä sinkoilee? Tämä on varmasti aika absurdi ajatus monelle, mutta uskomatonta tai ei, niin tapahtuu.

Itsekin voin kertoa kokeneeni vastaavanlaisen tapauksen.. Se vaan on niin erikoista, että vaikkei olisi toista tavannut irl koskaan, niin silti kemiat menee yksiin. Se on sitten eri asia onko kemiat samat kun kohdataan kasvotusten.

Mutta voiko suhde toimia jos välissä on esim. 400km? Voiko suhdetta pitää yllä jos näkee toista vain maksimissaan kerran kuussa. Se on melko mahdoton tehtävä, mutten lähde siihen sen enempää spekuloimaan, koska kaikki on kuitenkin suhteellista. Kuitenkin on totta että suhde tarvitsee ylläpitämistä puolin ja toisin. Se voi olla mahdotonta jos välissä on noin paljon kilometrejä.

Kaukorakkaus ei kuitenkaan sovi kaikille. Sehän nyt on selvää. Jotkut kaipaa läheisyyttä melkein päivittäin tunteakseen että kaikki on hyvin ja että omat tunteet pysyy hengissä. Voi tulla houkutus hakea läheisyyttä muualta jos oma rakas on kaukana ja saavuttamattomissa. Ja siitä nyt ei ole etua kenellekään.

Kaikelle on kuitenkin tarkoituksensa ja aikansa ja paikkansa. Kukaan ei voi hallita sitä kehen ihastuu ja milloin ja miten. Olipa se sitten naapurin poika tai bittiavaruudessa seikkaileva yksinäinen poikanen. Mut se on selvää, että jos riskiä ei ota, ei ikinä tapahdukaan mitään. Eli otetaan se riski että sydän särkyy vaikka senkin uhalla, että sattuisi kohdalle se ihanuus mitä on odottanut koko elämänsä ajan.

Dällast dänään

Kauneus.

Mikä on kaunista? Miten sen voi määritellä. Vähän aikaa sitten kuuli Sedu Koskisen baari-ideasta, että yökerhoon pääsisi sisälle vain "kauniit ihmiset". Onko heillä joku kirjanen missä on määritelty kaunis ihminen?? Pitääkö heidän luottaa portsarin mielipiteeseen vai valvooko itse Sedu ovella ettei vahingossakaan päästetä "rumia ihmisiä" sisään. En voi ymmärtää.

Sitähän sanotaan että "kauneus on katsojan silmissä". Jokainen itse voi henkilökohtaisesti määritellä mikä on heidän mielestään kaunista. Joillekin se on sitä, että osaa pukeutua hyvin, kun taas toiselle se voi tarkoittaa laihuutta yms. Mutta suotakoon se heille. Mielipide siis.

Olisihan se kamalaa jos me ihmiset oltaisiin tehty samasta muotista. Ei mitään eroja ulkonäössä. Siinähän menisi kaikki mielenkiinto ja elämä olisi todella tylsää. Ja ah se valinnan vaikeus. Miten siinä sitten löytäisi sopivan kumppanin elämäänsä, saatika muutakaan. Ihmiset voisivat ihan rauhassa olla sokeita, kun ei tarvitsisi silmiä erottamaan ulkonäköeroja.

Itse en tässä rupea määrittelemään kauneutta, koska siihen menisi koko blogisivu ja en ehtis muuta tänään tekemäänkään. Ja koska niinhän se on että meistä on moneen junaan ja monia jää vielä asemallekin.. Niin. Ja eläinvaunuunkin.