Pitkästä aikaa uskaltaudun taas bloggariksi (pitäkää peukkuja), koska ajattelin että olisikohan jo aika taas aloittaa terapia istunnot tietokoneen ääressä kun vietän tässä muutenkin niin paljon aikaa.
On kesä ja kärpäset ja perhoset ja välillä perkeleet. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka kaikki olis pääpiirteittäin oikein hyvin, niin sisällä saattaa kuohua. Joskus.
Olen uudessa parisuhteessa (noh, jos puoli vuotta kestänyttä suhdetta voi uudeksi enää sanoa) ja tottakai uudet ongelmat seuraa sen mukana. Muistelen haikeana viime kesää kun huonon suhteen jälkeen sain taas itsetuntoni kasaan ja liihotin koko kesän vapaana kukasta kukkaan ja paikasta paikkaan. Se sopi siihen hetkeen niin mahtavasti, etten voi kuin kiittää kaikkia ihania ystäviäni jotka mua raahas mukanaan mitä ihmeellisimpiin menoihin! Nyt onkin sitten taas rauhoittumisen aikakausi alussaan. Ainakin osittain. Enää ei tee mieli lähteä joka viikonloppu heilumaan tuhannen päissään kaupungin kaduille, vaikka on se joskus kivaa poikaystävänkin kanssa (käsikädessä<3).>
Eihän elämä ikinä oo ruusuilla tanssimista. Aina löytyy piikkejä jotka muistuttaa meitä että mekin ollaan täällä vaan hetki. Itse kokenut paljon tähän 24 vuoden ikään mennessä, mutta tunnen että se on valmistanut mua henkisesti tähän elämän kirjoon. Koen olevani aikuinen, enkä enää mikään penska. Sen täytyy olla myös syynä siihen kun ei enää sinkkuilu maistu niinkuin teininä. Jotenkin alkaa jalat jo jarrutella ennen aikojaan. Tulee stoppi sekoilulle ihan kuin itsestään, eikä äidin kädestä. Mutta se on kai ihan hyvä juttu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti